Amsterdamissa ollaan!

Eilen toisiaan tulimme tänne Amsterdamiin vähän yli seitsemän illalla ja asunnolla olimme vihdoin yhdeksän maissa illalla. Hurjan väsyn (kummatkin herännyt 05.00, toinen ollut töissä ) vuoksi, emme hoksanneet ottaa illalla enää kuvia kun kävimme syömässä, mutta tässä kuva lentokentän juna-asemalta. :) Kaikki meni hyvin vaikka aika monella laiturilla kävimmekin. Ensimmäinen juna missattiin ja toiseen ei keretty sisään kun ihmiset hidasteli (muitakin jäi laiturille) ja kolmanteen kerettiin avuliaan kenttävirkailijan johdolla " Laituri 3, 2 minuuttia, kiirehtikää" :)


Keskustan juna-asemalta pääsimme suoraan juuri eteenpäin lähtevään raitiovaunuun no. 17, joka vei meidät vuokra-asunnon lähipysäkille. Sillan ylitys ja olimme kaupalla mistä avaimet piti hakea. Paperien täyttöjen jälkeen omistajan vaimo vei meidät meidän "penthauseen" eli ylimpään kerrokseen ja esitteli tuvan toiminnot :) Kiva tilava ylimmän kerroksen huone. (myöhemmin tulee kuva myös melko haastavista portaista isojen rinkkojen kanssa ).

Oma pieni kattoterassikin löytyi :)


Saimme ohjeet lähimpään super markettiin aamupala tarpeita varten ja vaikka emme heti ohjeita ymmärtäneetkään niin kauppa löytyi ihan ratikka pysäkin kupeesta :) Asunnon vieressä oli myös ihana kulmapizzeria johon menimme syömään vielä ennen nukkumaan menoa. Harmi ettei tullut kameraa mukaan, ruoka oli huikean hyvää ja tuoppi Heinekeniä teki tehtävänsä väsyneelle keholle :) Petiin pääsimme viimein noin puolen yön maissa.

Tässä ihan korttelin vastapäisellä kadulla on iso kirkko jota ihailimme jo tullessamme ja se hieno kellotorni näkyi myös asuntoomme, mutta kello ei vaikuttanutkaan enää niin kovin hienolle kun puoli unessa huomasin (minä R), että kellotorni soi makeasti joka tunti sekä joka puolituntinen :) Eli näissä hienoisissa kirkonmenoissa  meni koko yö, ensi yönä taidan kokeilla korvatulppia :)

Tässä vielä kuva tämän aamun aamupalasta ja nyt täydellä mahalla olemme kohta puoliin lähdössä tutkimaan lähikortteleita... ilma on vielä tällä hetkellä harmaa ja sateinen.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Twitter
  • RSS

0 Response to "Amsterdamissa ollaan!"